Veturitalli.Net

Kyllä ehdottomasti kannattaa, sillä estää kiskotuksen rikkoontumisen moduuleita asennellessa pienissä ja vähän isommissakin kontakteissa.
Myös samoihin ruuvin kantoihin on samalla helppo juottaa kiskojen virransyöttö.

Tavoitemitat tulivat NMRA:n pyörästösstandardeihin vasta heinäkuussa 2007. Sitä ennen kaikki joutuivat itse laskemaan tai päättelemään mitkä olivat sallitut vaihteluvälit -- tavoitemittaa ei kaiketi saanut mistään.

NEM-standardeissa oli tavoitemitat ja toleranssit vuoteen 1977 asti jolloin MOROP luopui tavoitemitan esitystavasta ja kopsasi NMRA:n silloisen tavan esittää vain toista raja-arvoa.

pekka

Joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että miinusvirran saanti on taattu, mutta keskikiskon plus-virrallekin pitää vielä keksiä virransyöttöpaikka.

FREMO:n nihilistisimmissä standardeissa suositellaan ruuuvien lisäksi vielä asentamaan yksi pölkky aivan moduulisaumaan, jolloin saumakohdan kiskojatkoksessa on kaksi ratapölkkyä vierekkäin, kuten esikuvalla. Ruuvi, josta kanta on katkaistu, tulee siis viimeiseen pölkkyväliin.

Mikäli pölkkyä ei aivan saumakohtaan saa suositellaan (jollain ulkomaisella FREMO-sivulla) kiskon pään alle jäävä tyhjä tila täyttämään jotta kiskon pää ei ole ikäänkuin piikki johonka vaatteet yms. pystytyksen aikana tarttuvat.

pekka

Tavoitemittaa käyttämällä hommasta on haluttu tehdä vähän yksinkertaisempi — käytännössä asia ei ole aivan noin suoraviivainen, koska pyörien laipan paksuus saattaa vaihdella eri pyöräkertojen valmistajien kesken. Pyöräkerran laippavälihän, eli back-to-back, johdetaan pyöräkerran check gaugesta (= toisen pyörän laipan ulkojuuren ja toisen pyöran laipan sisäpuolen välinen etäisyys). Jos laipan paksuus juuuresta mitattuna on suuri, pienenee back-to-back ja vastaavasti back-to-back kasvaa, jos käytetään kapealla laipalla varustettuja pyöräkertoja.

Toisaalta moisesta munkkilatinasta ei ole tarvinnut välittää tai sitä ei ole tarvinnut välttämättä edes yrittää ymmärtää — NMRA:n pyöräkertojen laippavälin säätämiseen on voinut jo vuosikymmenet käyttää peltistä tulkkia, jossa on holet pyöräkerran laippoja varten. Jos pyöräkerran laipat eivät mene rakoihin, on laippaväli pielessä. Säädetään fillareita niin kauan, että tulkki antaa oikean tuloksen — ei siis tarvita mittausvälineitä, eikä tarvitse yrittää ymmärtää NMRA:n standardin tapaista höpinää, jos ei kiinnosta. Standardissa voidaan ilmoittaa back-to-back ääriarvoina tai ääriarvoina sekä ääriarvojen keskivaiheille osuvana tavoitemittana. Kyse on siis kuitenkin vain ilmaisutavasta — mitoituksen lähtökohtia standardin tekstimuodon virittely ei muuta miksikään. Märklinin — tai minkä tahansa valmistajan — pyöräkerran back-to-back voidaan haluttaessa säätää NMRA:n standardin mukaiseksi.

Englannissa on 2000-luvulla otetu käyttöön 00 Fine -standardi (koskee vain 16,5 mm:n raideleveyttä käyttävää 00-mittakaavaa). Tämä on käytännössä yhtä kuin NMRA:n karkein standardi. Homma on tehty heti alusta alkaen erittäin yksinkertaiseksi: messingistä jyrsittyjä pyöräkertatulkkeja saa käytännössä kaikista junakaupoista. Tulkki on messinkitangosta pätkäisty varrellinen murikka, johon on jyrsitty akselin mentävä ura. Tulkin voi tunkea pyöräkerran laippojen väliin. Itse pyörät painetaan tulkkia vasten, jolloin saavutetaan 14,5 mm:n tavoitettemitta. Helppoa kuin mikä.

Ja se toinen raja-arvo oli?Plus/miinus arvo?Nämä eurooppalaiset standardit on meitä lähempänä kuin jotku åmericå"standartit".Jenkit aina yrittää saada omat standardit läpi,olise jalkaa tai tuumaa......

Olennaisinta ei ole se käytetäänkö amerikkalaisten NMRA-standardia vai eurooppalaisten NEM-standardia — erothan ovat käytännössä olemattomat (pyöräkerroissa olennaisin ero on laipan (maksimi)syvyys). Harrastajan kannalta olennaisinta on se, että käytetäänkö globaalisti jotain standardia, mikä mahdollistaa eri valmistajien kaluston ja vaihteiden ristiinkäytön. Eurooppalaiset ovat jo auttamatta hävinneet pelin, koska eurooppalaiset valmistajat eivät käytännössä noudattaneet mitään standardia — tai noudattivat vain osittain. Kun (käytännössä kaikki) eurooppalaiset valmistajat ovat vuosien varrella vaihtaneet omistajaa, niin samalla on ollut helppo omaksua amerikkalainen standardi. Tämä näkyy monien valmistajien tuotteissa — erityisesti pyöräkertojen mitoituksessa.

NMRA ilmoitti renkaiden sisävälistä vain minimimitan. Maksimimitan saattoi laskea muista mitoista, mutta tavoitemittaa ei ilmeisesti millään.

Myös Fleischmann on jo vuosia käyttänyt joissain H0-malleissaan ameriikan RP-25-pyöräkertoja.

pekka

Eiköhän Amerikka ole yksi suuri, yhtenäinen RP-25-alue. Mitä vikaa siinä on. Kyllä se on osattu funtsia, eikä vain eurooppalaisten kiusaksi. Vastaavasti Eurooppa ainakin ollut valmistajakohtaisten standardien sekasoppa. Mikä olisi hyvä?

Osuit asian ytimeen. Standardikeskustelu Suomessa onkin ollut hakoteilla viimeiset 20 vuotta — muutokseen on herätty vasta viime vuosina, kun eurooppalaiset valmistajat ovat ryhtyneet omaksumaan jenkkien standardia. Takavuosien keskusteluissa on keskitytty lähinna standardien lähtökohtiin ja ilmaisutapoihin tyyliin "vaihteen tulisi olla eurooppalainen" tai "pyöräkerran tulisi olla eurooppalainen" tai "eurooppalaisen standardi on fiksumpi kuin amerikkalainen" — siis yhtä henkevää, jos keskusteltaisiin siitä, pitääkö maksalaatikossa olla rusinoita vai ei. Jenkkistandardi sisältää kaiken tarvittavan mitoitustiedon ja tarjolla on jo edellämainittuja apuvälineitä asioiden toteamiseksi.

Keskustelu on siis ollut hyvin pitkälti teoreettissta: on vertailu amerikkalaista ja eurooppalaista standardia paperilla. Samalla on unohtunut teorian ja käytännön välinen yhteys: tosia-asia, että käytännössä eurooppaalaista standardia ei ole noudatettu, kun taas amerikkalaista on noudatettu. Sillä on myös vahva kaupallinen asema — mikä lienee myös syynä siihen, että eurooppalaiset valmistajat ovat jenkkistandardia omaksumassa. Jenkkimarkkinoille on turha lähteä omilla tehdasstandardeilla.

Käytännössä asiaan on joutunut törmäämään jokainen harrastaja, joka rakentaa itse suomalaista kalustoa tai suunnittelee rakennussarjoja. Jenkkifillareita on kautta aikojen saanut sekä vetureihin että vaunuihin irtotavarana — valmistajia on useita: amerikkalaisia, englantilaisia, saksalaisia, ruotsalaisia jne. Nykyisin jenkkimitoituksella varustettuja fillareita löytyy käytännössä kaikkiin suomalaisiin höyryvetureihin — tosin puolamäärä voi heittää yhdellä Hinnat ova koko ajan halventuneet ja tarjolla on peräti vaihtoehtoja: edullisempia muovikeskiöllä varustettuja fillareita tai kalliimpia (ja hienompia) metallikeskiöllä varustettuja fillareita. Joku Rocon karkkeatekoinen vaunun pyöräkerta maksaa montaa kertaa enemmän kuin visuaalisesti parempi jenkkifillari.